Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / On vain tämä hetki
Tehdyt toimenpiteet

On vain tämä hetki

Jos elät mielessäsi jo huomisesta, menetät tämän hetken. Huomaatko esimerkiksi, miltä kehossasi tuntuu juuri nyt? Mindfulness, hyväksyvä tietoinen läsnäolo, tutkii sitä, mitä tapahtuu juuri nyt.

Fyysinen suoritus vaatii ilman muuta keskittymistä siihen, mikä on juuri nyt. Miksi se unohtuu arjessa? Kuva: Score by Alfo
Leena Pennasen tyypillisiä asiakkaita ovat tunnolliset puurtajat ja stressaantuneet opiskelijat. Kuva: Sirpa Päivinen
Läsnäolo tässä hetkessä ei ole niin helppoa kuin luulisi. Siitä huolimatta kannattaa taitoa harjoittaa, sillä muuta meillä ei elettävänä ole. Kuva: Sirpa Päivinen

Leena Pennanen on asetellut lattialle villaisia joogamattoja, tyynyjä ja peitteitä. Sälekaihtimien lävitse paistaa aurinko, ja kivisessä teepannussa höyryää tee.

Mindfulness-viikonloppukurssin puitteet ovat valmiit. Sitä ennen läsnäolon kouluttajalla on aikaa keskustella siitä, mitä mindfulness tarkoittaa.

Pennanen muutti perheineen parikymmentä vuotta sitten Saksaan, kouluttautui siellä hoitoalalle ja tutustui mindfulness-menetelmään. Hänestä tuli kehopsykoterapeutti ja rentoutuksen ja stressinhallinnan kouluttaja.

Sekä Saksassa että Helsingissä Pennanen on nauttinut työstään, jossa hän kokee todistavansa arkipäivän ihmettä: Itsestäänselvyytenä pidetyt asiat alkavat näyttäytyä uudessa valossa.

Palautus tähän hetkeen

Mindfulness-menetelmän on kehittänyt alun perin amerikkalainen lääkäri Jon Kabat-Zinn (s. 1944). Hän perusti Massachusettsin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan stressiklinikan ja tietoisuustaitokeskuksen. Siellä hän halusi opettaa muun muassa kipupotilaille ja pitkäaikaissairaille, miten he voivat selvitä kivusta johtuvasta stressistä niin, ettei olo pahene entisestään.

Tietoiseen läsnäoloon perustuvaa stressinhallintaa eli MBSR-menetelmää   on tutkittu ja käytetty parinkymmenen vuoden ajan – erityisesti Yhdysvalloissa. Myös tiedeyhteisö on kiinnostunut menetelmästä. Mindfulness-tekniikan käyttö psykiatristen potilaiden hoidossa on lisääntynyt merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Siitä puhuvat myös teologit ja psykoterapeutit.

Leena Pennasen tyypillisiä asiakkaita ovat tunnolliset puurtajat ja stressaantuneet opiskelijat. Perusharjoitukset koostuvat esimerkiksi kehomeditaatiosta.

– Harjoituksen tarkoitus on aistia keho sellaisena kuin se on ja olla sen kanssa. Kun mielessä pyörii monta asiaa, mindfulnessin menetelmillä kehitetään kykyä kokea, miltä kehossa tuntuu vai tuntuuko miltään, Pennanen valaisee.

Kehoterapeutti ei puhu mielellään mindfulnessista tekniikkana. Hänestä ”hyväksyvä tietoinen läsnäolo” pitää sisällään enemmän. Sen voi nähdä mielen perustavaksi kyvyksi havainnoida lisäämättä havaintoon mitään ja ottamatta siitä mitään pois. Tällöin käsillä oleva hetki on sellainen kuin se on – kaikkine tuntemuksineen ja ajatuksineen. 

– Terapiassa palautan asiakkaan tähän hetkeen kysymällä, miltä kehossa tuntuu. Tai miltä sinusta tuntuu olla minun kanssani. 

Ihmisen menneisyys ilmenee Pennasen mukaan kaiken aikaa kehon tavoissa olla. Sen läpikäymiseen sanallisesti ei mindfulness-menetelmässä juuri mennä. 

Harjoituksen kulmakivi on luottamus siihen, mikä on:
– Kaikki on ok näin. On arkipäivän ihme, kun sen tajuamisen jälkeen meissä herää jotakin. Kun yhden sydän avautuu, se koskettaa kaikkia, mutta sitä ei voi pakottaa.

Ruma sohva ja muita huonekaluja

Mutta entä silloin, kun kaikki ei ole ok? Miten ahdistavien ajatusten kanssa tulisi elää?
– Kieltäminen vie kaiken energian eikä auta mitään. Jos vihantunne jää vellomaan ihmisessä, se voi ääritilanteissa olla syy vaikka näihin koulusurmiin. Kursseilla opettelemme jakamaan vaikeita asioita toisten kanssa – jo se helpottaa, Leena Pennanen vastaa.

Seuraa käytännönläheinen vinkki negatiivisten tunteiden käsittelyyn: Kuvittele, että huoneessa on sohva, josta et pidä. Sohva siis edustaa vaikka ikävää tunnetilaa. Sitten voit nähdä, että huoneessa on myös pöytä ja tuoli. Toisin sanoen mielessäsi on muitakin asioita, joihin voit kiinnittää huomiosi. Sohva saa edelleen jäädä paikalleen, mutta voit elää sen kanssa. Rauhoituttuasi voit miettiä, mitä keinoja tilanteen korjaamiseksi löytyisi. Ei siis ole kuitenkaan tarkoitus suostua kaikkeen.

– Kun ihminen tajuaa, että kielteisen asian lisäksi on olemassa paljon muutakin, hänelle kehittyy kyky olla juuttumatta kielteiseen tunnetilaan. Ajatukset näet tulevat ja menevät, varmaa on muuttuminen, Pennanen kiteyttää.

Mindfulnessissa puhutaan olemisesta ja tekemisestä eikä oleminen välttämättä tarkoita sängyllä loikoilua.
– Jon Kabat-Zinn puhuu ei-tekemisestä. Kun ihmisellä on sopiva energiamäärä tehtävään nähden, työ syntyy ponnistelematta. Silloin ihminen voi tehdä oikeita asioita oikeassa paikassa oikealla tavalla. Tätä kykyä voi kehittää pysähtymällä nyt käsillä olevan kokemuksen äärelle, Pennanen kannustaa.

– Tähän ei liity mitään mystiikkaa tai erikoisuutta. Käytän Jon Kabat-Zinnin kehittämiä harjoituksia. Yksinkertaisesti sanottuna niissä on kyse kyvystä palata siihen, mitä on kullakin hetkellä tekemässä, Leena Pennanen sanoo.

Kiinnostusta kirkon piirissä

Myös kirkon piirissä on herännyt kiinnostus kehomeditaation tekniikoita kohtaan. Mistä tämä johtuu?
– Kirkossa on aina meditoitu ja kehollisuus on osa kristinuskon ydintä – tulihan sana lihaksi. Silti kirkossamme spiritualiteetti on osin hakusalla. Luterilaisuus on pitkään korostanut älyllisiä oppikysymyksiä ja askaroinut käytäntöjensä nykyaikaistamishankkeissa. Esimerkiksi keskustelu pappeudesta imee valtavasti kirkon voimia. Nyt kuitenkin kristinuskon ulkopuolelta tulevien meditaatiotekniikoiden suosio ajaa monet päivittämään vanhoja kristillisiä mietiskelymuotoja ja soveltamaan itäisempiä tekniikoita omaan maailmankuvaansa. Aikamme vaatii sitä, Pekka Y. Hiltunen linjaa.

Kymmenen vuotta Thaimaassa asunut kirkon uskontokasvatussihteeri on perehtynyt buddhalaisuuteen ja tietää monien lännessä uusien mietiskelytekniikoiden tulevan idän perinteistä.

Kristillisen meditaation etsiminen sai Hiltusen käymään muun muassa kristillisen zenmietiskelyohjaajan koulutuksen Ruotsin Rättvikissä, Stiftelsen Bergetissä. Hän on vetänyt myös kristillisen mietiskelyn koulua Tuomasmessun yhteydessä.

Hiltunen ymmärtää hyvin mindfullness-meditaation arvon:
– Kun itselläni on tunne, että työtehtävät kaatuvat päälle, on mindfulness-tyyppisestä hereillä olosta apua. Jos osaan siinä tilanteessa nähdä, mikä on oleellista, ja todeta, että paukut eivät riitä kaikkeen, asiat sujuvat. Mutta kuolemaa ei voi itse parantaa. Ja yliherkkää yliminää voi rauhoittaa, aitoa syyllisyyttä ei. Mindfulness ei riitä kaikkeen.

Kiire siis koettelee kirkkoakin. Olemista korostavat tekniikat ovat tervetulleita maailman keskellä, joka ylistää suorituksia. Jos stressin hillitsemisen menetelmiä ei olisi, sellaisia pitäisi keksiä heti, Hiltunen arvaa.

– Aikamme vaatii tehokkuutta ja itsensä toteuttamista. Se ei arvosta pelkkää olemassaoloa – sitä että joku vain on. Sitä on harjoiteltava. Ja tämähän on jo kristinuskoa: Jumala rakastaa ja tahtoo, että sinä olet olemassa. Se riittää. Kun mieleni on hiljaa, löydän enemmän itseäni ja jos hyvin käy, vieläpä paikan Jumalani edestä.

ja Sirkku Inkinen

Mindfulness on houkutteleva elämäntapa


Mindfulnessin – hyväksyvän tietoisen läsnäolon – ”isä” Jon Kabat-Zinn johti kerran aihetta käsittelevää työpajaa bisneskonferenssissa. Paikalle ilmestyi noin 50 ihmistä puku päällä. Kabat-Zinn ehdotti, että aluksi vain istuttaisiin yhdessä muutamia minuutteja ilman ohjeita ja työjärjestystä. Laskettaisiin irti kaikista odotuksista ja tavoitteista ja vain tunnusteltaisiin, miten kunkin asiat olivat juuri sillä hetkellä.

Muutama alkoi itkeä. Seuranneessa keskustelussa Kabat-Zinn tiedusteli, mistä kyyneleet johtuivat. Eräs yritysjohtaja sanoi: ”Minä en koskaan tee mitään ilman ajankäyttösuunnitelmaa.” Vain ohje istumisesta ilman työjärjestystä oli vapauttava ja riitti avaamaan padottuja tunteita ja kätkettyä surua.

Kabat-Zinn kertoo bisneskonferenssin tapauksesta kirjassaan Kehon ja mielen viisaus. Tapaus kuvaa hyvin mindfulness-meditaation yksinkertaista tehokkuutta. Kirja on laaja, yli 500-sivuinen. Menetelmän soveltamisesta on kertynyt paljon kokemuksia ja tarinoita, mutta samalla kirjoittajan ote on hajonnut ja suuntautuu turhan usein yleiseksi muistelemiseksi.

Läsnäolon harjoittamiseen ja Kabat-Zinnin ajatteluun tutustumiseen soveltuu paremmin hänen varhaisempi Olet jo perillä -kirjansa. Molempien kirjojen pieniä herkkupaloja ovat runsaat kirjallisuus- ja runositaatit. Selityksettä paras – meditaatiossakin.

Jos luulet, että puhe todellisuuden hyväksymisestä tarkoittaa alistumista ja muutosvastaisuutta, et voisi pahemmin erehtyä. Kabat-Zinn korostaa, ettei hyväksyminen merkitse koskaan passiivista alistumista ja pakopaikkaa epätyydyttävän ja epämiellyttävän maailman keskellä. Vaatii paljon uskallusta ja motivaatiota hyväksyä se, mitä on – erityisesti silloin, kun ei pidä siitä – ja sitten toimia tilanteessa viisaasti ja tehokkaasti parhaansa mukaan ”lievittääkseen, parantaakseen, suunnatakseen uudelleen ja muuttaakseen sitä, mitä voi muuttaa”.

Moni huokaa: ”Meditatioon ei ole aikaa!” Entäpä jos meitä pelottaakin se, että on aikaa. Ehkä pelottaakin, mitä tapahtuisi, jos asettuisimme nykyhetkeen vaikka vain vähäksi aikaa, kyselee Kabat-Zinn. Millaista olisi asettua omaan kehoonsa, tunteeseen elossa olemisesta vaikka vain muutamaksi hetkeksi päivittäin?

Kabat-Zinn ja monet muut meditaatio-opettajat tarjoavat elämäntapaa, joka on hyvin yksinkertainen ja vapaa. Emme kuitenkaan ikinä onnistu saavuttamaan sitä, jos haluamme pitää kiinni aatteistamme ja mielipiteistämme, siitä miten asioiden kuuluu olla.

Meditaatiossa on ennen kaikkea kyse siitä, että mielen annetaan olla sellainen kuin se on ja ymmärretään jotain siitä, millainen se on juuri tällä hetkellä. Kyse ei ole minkään saavuttamisesta vaan siitä, että ihminen antaa itsensä olla juuri siinä, missä on. Se on ajan mittaan muutosvoima.

Tällainen meditaatio todellisuuden edessä tai keskellä ei ole sitoutunut mihinkään uskontoon – paitsi siinä mielessä, että ihminen oppii vähitellen arvostamaan omaa elossa olemistaan ja näkemään, että hän on elävässä yhteydessä todellisuuteen.

Elämän hallitseminen ja määrätietoinen pyrkiminen tavoitteisiin on malli, jota meille tarjotaan toistuvasti. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon koulussa ihminen alkaa opetella päinvastaista: hallitsemisesta, vastustamisesta ja taistelemisesta luopumista. Tuntuu erityisen hyvältä luopua myös arvostelusta, erityisesti oman itsensä suhteen.

Keskittyessään olemassa olevaan todellisuuteen ihminen oppii toistuvasti, miten sitkeästi hän tarrautuu mielipiteisiinsä ja pelkoihinsa. Irtipäästäminen on elinikäinen prosessi, ja loppukoe suoritetaan kuoleman lähestyessä.

Jon Kabat-Zinn puhuu vapauttavasti myös ei-tietämisestä, joka on täysin sallittu olemisen tila. Kärsivällisyyttä tarvitaan, sillä usein – vieläpä hyvin tärkeinä aikoina – meillä ei ole aavistustakaan siitä, minne olemme matkalla tai edes missä polku on. Hän kehottaa näkemään oman elämän matkana ja polun hyvin henkilökohtaisena asiana:

”Et voi jäljitellä kenenkään muun matkaa ja pysyä uskollisena itsellesi. Oletko valmis kunnioittamaan ainutlaatuisuuttasi tällä tavoin?” kysyy Kabat-Zinn.

Marja Kuparinen

Jon Kabat-Finn: Olet jo perillä. Suom. Tuija Turpeinen. Basam Books 2004.
Kehon ja mielen viisaus. Suom. Soili Takkala. Basam Books 2008.

kuuluu seuraaviin kategorioihin: