Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Musta aukko – Narsisti imee kumppanistaan kaikki voimat
Tehdyt toimenpiteet

Musta aukko – Narsisti imee kumppanistaan kaikki voimat

Salla Korpela

Jos parisuhteessa on hankalaa, mieti, miten voisit itse toimia toisin. Mieti, mitä toivoisit, jos olisit puolisosi asemassa. Mene puolitiehen vastaan.

Narsistin lähellä elänyt tarvitsee usein terapiaa toipuakseen, tietää psykoterapeutti Jorma Myllärniemi. Kuva: Sirpa Päivinen / KuvaKotimaa

Hyviä perustotuuksia, joiden avulla voi yrittää avata parisuhteen solmuja – paitsi jos kumppani on narsisti. Silloin mikään ei riitä eikä auta.

Jotkut joutuvat ennen pitkää outoon tilanteeseen: parisuhde ei tunnu toimivan, vaikka he mitä tekisivät. Kaikki mitä he tekevät, on puolison mielestä väärin. Puoliso kääntää hyvät yritykset tavalla tai toisella yrittäjää vastaan. Kumppani ei suostu tekemään sopimuksia mistään tai sopimukset eivät pidä ja arkea eletään mielivallan ehdoilla. Tällaisen umpikujan syynä saattaa olla puolison narsistinen persoonallisuushäiriö.

Narsismi ei ole mielenterveysongelma samassa mielessä kuin skitsofrenia tai masennus. Päinvastoin narsisti tuntee itsensä yleensä terveeksi ja voi toimia sujuvasti yhteiskunnassa. Monella narsistilla on hyvä työpaikka ja hän voi näyttää päällisin puolin mallikansalaiselta. Vaikeat tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmat kohdistuvat lähimpiin ihmissuhteisiin.

Narsismin juuret ovat varhaisen lapsuuden vaikeissa hylkäämiskokemuksissa. Narsistit ovat siis itsekin väärän kohtelun uhreja. Ongelmat ovat niin syvällä, etteivät he yleensä niitä tiedosta.

Kun kaikki kääntyy päälaelleen

Suhde narsistin kanssa alkaa usein upeasti.

”Pian hän alkoi vakavissaan puhua kauniisti suurista tunteistaan minua kohtaan, siitä kuinka oli jo ensi näkemältä ’iskenyt silmänsä minuun’ ja puhunut myös kavereilleen, että ’tuon naisen minä haluan ja aion saada’. Oi, mikä määrätietoisuus, olin aivan sulaa vahaa.” – Ajattara

Narsistin uhriin ihailu ja intensiivinen läsnäolo menevät täydestä, koska hänellä on suuri rakkaudennälkä. Ennen pitkää kuitenkin tapahtuu jotain outoa. Unelmien prinssi tai prinsessa muuttuu mielivaltaiseksi, jopa väkivaltaiseksi hirviöksi.

Riidat ja kriisit menevät toki ohi myös narsistin kanssa ja usein yhtä äkkiä kuin ovat alkaneetkin, mutta ilman, että niitä todella käsitellään. Narsisti saattaa pyytää anteeksi ja pahoitella, jopa hyvitellä ja luvata, ettei sitä tapahdu ”enää koskaan”. Hetken aikaa yhteiselo on hehkeää, ja toivo paremmasta herää. Kaikki tämä on vain pintaa ja manipulointia, sillä todellista katumusta narsisti ei tunne. Usein purkauksen uhri päätyy pyytelemään anteeksi.

”Jos sä et olis tollanen…”

Narsistin tapa kohdella läheisiään väärin ei välttämättä ilmene henkisenä tai fyysisenä väkivaltana. Kaikki voi tapahtua sivistyneesti ja hyvien käytöstapojen mukaan.

”Hän käytti sellaista valtaa, että sitä oli vaikea selittää. Se ei ollut teoissa eikä aina sanoissakaan, vaan kaiken takana. Olin pienten lastemme kanssa kotona. Kun mies tuli töistä, hän aina kysyi, olinko syönyt jotakin. Jos olin, hän vastasi hyvin kylmästi, ettei itse ollut saanut palaakaan koko päivänä, mutta koska olin jo syönyt, sitten meidän ei enää tarvitsekaan syödä. En ainoastaan ollut jonkin oudon logiikan mukaan syyllinen hänen kiireeseensä vaan myös hänen mielestään empatiakyvytön ja moraaliton, kun hoidin itseäni, vaikka hänen oli paha olla.” – Sinella

 

Narsisti voi päällisin puolin näyttää mallikansalaiselta."

 

Narsistin kanssa elävästä tulee uhri, mutta itse hän uskoo olevansa syyllinen parisuhteen pahaan oloon. Hän jää suhteeseen hyvittääkseen. Juuri tällaisen tunnekoukun virittäminen on narsistisen ihmisen tiedostamaton tavoite, sillä sisimmässään hän pelkää kuollakseen tulevansa jätetyksi. Narsisteja yhdistää se, että heillä ei ole varaa panna itseään alttiiksi aidolle vuorovaikutukselle. He eivät näe kumppaninsa tunteita ja tarpeita eivätkä välitä niistä. Omiakaan vaikeita tunteitaan he eivät kestä, vaan ulkoistavat ne muiden kannettaviksi.

Tällaisessa tilanteessa normaalin, oikean ja hyväksyttävän rajat hämärtyvät ja korvautuvat moraalilla, joka palvelee narsistin pelkoja ja halua kontrolloida. Narsisti ei ota vastuuta mistään, ei edes itsestään.

”Hän oli vilpittömästi sitä mieltä, että hänen mielialansa riippui minusta. Ei ollut mitään keinoa saada häntä ymmärtämään, että jokainen vastaa omista tunteistaan, ajatuksistaan ja tunnetiloistaan. ’Jos sä et olis tollanen’, oli hänen lempiselityksensä.” – Eliana

Jokaisella on lupa pelastaa itsensä

Koska narsisti ei näe omia ongelmiaan, hän ei yleensä hakeudu hoitoon. Jotkut saattavat suostua pariterapiaan, kun kumppani uhkaa erolla. Pariterapiassa uhri on usein halukas tutkimaan, mitä voisi itse tehdä toisin. Narsisti voi onnistua kääntämään terapian tilanteeksi, jossa sekä terapeutti että pariskunta etsivät yhdessä vikoja uhrin käytöksestä.

Uhrin pidättelemä ahdistus ja viha voivat terapeutin vastaanotolla purkautua voimakkaasti. Narsisti sen sijaan antaa miellyttävän ja tasapainoisen vaikutelman. Uhrin kertomukset kokemuksistaan voivat kuulostaa niin karmeilta, ettei terapeutti niitä usko. Terapia ei usein johda mihinkään.

Me ihmiset olemme peilejä toisillemme ja meillä on suuri tarve lukea toistemme kasvoilta hyväksyntää, rohkaisua ja rakkautta. Kun peilinä on narsisti, peilissä näkyy outo irvikuva. Alamme vähitellen uskoa siihen, ja menetämme uskon itseemme.

Avioliitto on arvokas asia ja Jumalan lahja, mutta ei niin arvokas, että kenenkään pitäisi sen vuoksi luopua itsestään ja elämästään. Narsistin mahdollisuudet ja halu parantua ovat erittäin vähäiset. Siksi ero on uhrille usein ainut tapa pelastaa itsensä.

Narsistista eroavan ei kannata jäädä analysoimaan entistä puolisoaan tai perustelemaan eroa muille. Narsistinen tunnekoukku on lujassa: uhrin on hyvä varautua vaikeaan eroon eikä ”ystävyydestä” eron jälkeen voi haaveilla. Sen sijaan kannattaa keskittää voimat oman hyvän elämän rakentamiseen, kasvamaan uhrista oman elämänsä sankariksi.

Lainaukset Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirjasta Sata tapaa tappaa sielu – narsismin uhrit kertovat. Ajatus Kirjat 2007.

”Narsismin uhrin on koottava uudelleen minuutensa”

Psykoterapeutti Jorma Myllärniemi kohtaa työssään sekä narsisteja että heidän uhrejaan.

– Siinä vaiheessa, kun narsistin kanssa elävä tai elänyt tulee terapiaan, hän on usein hyvin väsynyt ja solmussa itsensä kanssa. Hän on kadottanut kosketuksen siihen, kuka on ja mitä haluaa elämältä. Terapiassa lähdetään etsimään hänen minuuttaan ja itsetuntoaan, Myllärniemi toteaa.

Narsisti on saattanut määrätä kaikesta, jolloin uhrin kyky ja mahdollisuudet päättää omista asioistaan ovat kadonneet. Toipumiseen kuuluu kaiken tämän miettiminen uusiksi: miten haluan elää ja asua, ja miltä kaikki minusta tuntuu, nyt kun taas on lupa omiin tunteisiin. 

Vaikka asiakkaan tilanne olisi hyvinkin vaikea, terapeutti harvoin neuvoo eroamaan.
– Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija, eikä terapeutti voi ottaa vastuuta toisten päätöksistä. Sen sijaan hän voi auttaa kasvuprosessiin, jonka seurauksena ihminen itse osaa puolustaa itseään ja tekee omat ratkaisunsa.

Pitkässä suhteessa narsistin kanssa eläneen on hyvä pohtia sitäkin, mikä on saanut hänet elämään tällaisessa suhteessa. Mikä on saanut hänet suostumaan manipuloitavaksi ja miksi hän on ollut niin kauan sokea kumppaninsa suhteen?

Narsistit hakeutuvat harvemmin hoitoon. He voivat parantua vaivastaan, mutta hoidot ovat pitkiä ja vaikeita. Vaarana on, että hoitosuhde katkeaa, kun narsistin motivaatio karisee. Terapiasta tulee terapeutin ja asiakkaan välinen voimainkoitos, jossa asiakas suojautuu mitätöimällä terapeutin ajatuksia ja aloitteita.

– Vaikeinta on saada narsisti luopumaan suojamuuristaan sekä tunnistamaan ja tunnustamaan oma pohjaton tarvitsevuutensa. Siitä syntyy toipumisen mahdollisuus, Myllärniemi toteaa.

Lähteet: Robert D. Hare: Ilman omaatuntoa. Gilgames 2004.
Marketta Joutsiniemi, Pia Kaulio, Raimo Mäkelä, Jyrki Pekola, Gustav Schulman: Naimisissa narsistin kanssa. Minerva 2006.
Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli – Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen? Perussanoma Oy 1997.
Jorma Myllärniemi: Narsismi, vamma ja voimavara. Kirjapaja 2007.
Eva Rusz: Vaarallinen rakkaus, naimisissa luonnehäiriöisen kanssa. Minerva 2007.
Tuija Välipakka & Arja Lehtosaari: Sata tapaa tappaa sielu. Ajatus Kirjat 2007.


Hitaan tuhon kaava

Viime vuosina narsismikirjoja on ryöpsähtänyt kauppoihin ja hyvä niin. Kun narsismi on noussut laajempaan keskusteluun, monet ahdistavassa ihmissuhteessa eläneet ovat tunnistaneet, mistä on ollut kysymys. Ja kun se on valjennut, uhri on voinut paremmin lakata odottamasta ihmettä, selättää oman huonommuudentunteensa, irrottautua ja aloittaa toipumisen.

Ruotsalainen psykologi ja psykoterapeutti Eva Rusz pohtii kirjassaan Vaarallinen rakkaus, millaista on olla naimisissa luonnehäiriöisen kanssa, ja miksi jotkut naiset ajautuvat yhä uudelleen samantapaisiin suhteisiin.

Rusz kertoo kirjassaan tarkemmin viiden suhteen historian alusta loppuun ja osoittaa suhteista hetkiä, jolloin toinen alistuu ja toinen ottaa vallan. Rusz korostaa, kuinka suhteiden p

erusmallit saadaan lapsena, mutta nostaa samalla esiin itsensä kanssa työskentelyn tärkeyden. Kun tietää, millainen on terve parisuhde ja oppii käytännössä uusia toimintatapoja, alistumisen ja itsensä vähättelyn kehän voi murtaa.

Kirjan sävy on optimistinen ja eteenpäin katsova. Aina voi elää toisin kuin on tottunut, ja Rusz antaa siihen yksityiskohtaisia vinkkejä. Niistä hyötynevät myös muut ihmissuhteista kiinnostuneet kuin narsistien uhrit.

Tuija Välipakka ja Arja Lehtosaari ovat puolestaan koonneet kirjaansa narsistin uhrien kokemuksia. Sata tapaa tappaa sielu on hyytävä raportti. Ruszin kirjasta poiketen se kokoaa uhrien kokemuksia teemoittain ja nostaa yksittäisen ihmissuhteen kehityskaaren sijasta esiin 

yksityiskohtia. Ja niitä riittää: nujertamista, vähättelyä, laiminlyöntiä ja 

väkivaltaa. Kerrotun rinnalla television rikossarjat ovat kevyttä kamaa.

Kirja tarkastelee myös narsistia työelämässä ja narsistin lasten tilannetta. Suomessa 200 000 lasta elää perheväkivaltatilanteessa näkijänä ja kokijana. Lasten kokemukset olivatkin kirjan järkyttävintä antia. Kirja toimii hyvin vertaistukena, kaikillahan ei ole mahdollisuutta hakeutua ryhmä- tai yksilöterapiaan.

Välipakka ja Lehtosaari muistuttavat myös, että narsisti on myös uhri – lapsuuden kokemukset ovat suistaneet hänet tuhoisalle tielle. He korostavat kuitenkin, että narsistin uhrin ei tarvitse yrittää ymmärtää kiusaajaansa. Uhrin ei tarvitse yrittää auttaa häntä eikä tuntea syyllisyyttä, kun jättää tämän.

Eva Rusz: Vaarallinen rakkaus. Naimisissa luonnehäiriöisen kanssa. Käännös Salla Korpela. Minerva 2007. 204 s., 28,90 e.

Tuija Välipakka ja Arja Lehtosaari: Sata tapaa tappaa sielu. Narsistien uhrit kertovat. Ajatuskirjat 2007. 222 s., 19,90 e.