Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Kasvun toivossa
Tehdyt toimenpiteet

Kasvun toivossa

Usko kasvaa ja kestää – tai sitten ei. Voiko ihminen tehdä jotain, ettei joutuisi ihan tuuliajolle?

Kannattava sijoitus? Uskoa ei voi väkisin pusertaa itsestään, mutta jotain voi sentään tehdä pysyäkseen avoinna elämän syvyysulottuvuudelle. Kuva: Esko Jämsä

Kysyit minulta, onko uskon menettäminen väistämätöntä. Herääkö sitä vain jonain kauniina päivänä tajuamaan, että sanat ovat käyneet ontoiksi, usko haihtunut jonnekin ja entinen tie lakannut kutsumasta.

Koska tunnemme toisemme jo monen vuoden takaa, yritän olla yhtä rehellinen kuin sinä kysymyksessäsi. Näissä asioissa ei pärjää suuhun sopimattomilla lainasanoilla, käytän siis omiani. Ajatukset ja kokemukset, joista puhun, eivät kuitenkaan ole omia keksintöjäni.

 

Oma matka. Usko on matka. Se merkitsee liikettä ja muutosta. Jos ankkuroit itsesi paikoillesi, et huomaa muutosta ympärilläsi. Jumalan maailma tarjoaa aina enemmän kuin ihminen kykenee koko elämänsä aikana vastaanottamaan.

Niin kuin et voi elää kenenkään muun elämää, et voi kulkea muiden hengellistä tietä – omaasi vain. Joskus se merkitsee niin uusia maisemia, että huomaat joutuvasi kulkemaan yksin. Tuntemattomilla teillä eivät päde entiset suuntaviitat. Käytä sydäntäsi ja järkeäsi.

 

Säilytä väljyys. Jos elämässä on liian paljon asioita, jotka ahdistavat, joita ei saa käsitellä, jos pitää tehdä annettujen ohjeiden mukaan tai täyttää jokin uskomisen mitta, tulee tukala olo. Usko ei viihdy pakkopaidassa, sillä se on ensinnäkin lahja ja toiseksi se muistuttaa hyvin paljon luottamusta. Luottamus taas on luonnollista, pakotonta lepoa, vakuuttumista siitä, että elämämme on Jumalan käsissä ja hänen läsnäolonsa ympäröi meitä joka hetki.

 

Kallis vapaus.  En osaa ajatella uskoa ilman vapautta. Uskon, että kävi tässä elämässä miten hyvänsä, meissä asuu hellittämätön pyrkimys vapauteen. Joskus sitä on vaikea kestää, sillä vapaa ihminen ei voi turvautua muiden ratkaisuihin, ellei niihin sisimmässään yhdy. Vapaus tuo tullessaan epätietoisuutta ja epävarmuutta, mutta samalla mahdollisuuden katsoa ja etsiä kaikilta poluilta. Älä siksi luovu vapaudestasi mistään hinnasta. Älä ainakaan pelosta.

 

Muiden kanssa. Vapaa matkanteko ei merkitse yksin kulkemista. Vapaa ihminen voi kaikessa rauhassa katsoa, mitä muut ovat löytäneet.

Istuessaan messussa toisten kanssa, polvistuessaan heidän rinnallaan ehtoollispöytään tai lukiessaan muiden löydöistä hän näkee hengellisten teiden moninaisuuden ja on iloinen niistä. Joidenkin hengellinen maailma tuntuu heti houkuttelevalta ja heistä saa matkaseuraa. Muiden kohdalla voi vain toivottaa hyvää matkaa.

 

Mitä todella kaipaan? Joskus huomaan vieraantuvani hengellisestä elämästä – ja usein niin tapahtuu samaan aikaan myös suhteessa omaan itseeni.  Kun olen laiminlyönyt itseni pitkään, kadotan tajun siitä, mikä on hyvää, mitä todella kaipaan. Unohdan myös kysyä, kuka minä tällä hetkellä olen.

Uskon kannalta nämä eivät ole turhia kysymyksiä, sillä usko viihtyy totuudessa ja valossa. ”Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka”, sanotaan Raamatussa. Totuus ei kuitenkaan muserra vaan vie uuteen vapauteen, vaikka kivun hinnalla.

Siksi on tärkeää muistaa tutkia yhä uudelleen, mitä todella kaipaa. Se on rakkauden teko itseä kohtaan, ei itsekkyyttä.

 

Tilaa rauhoittumiselle. Jos siis tunnet menettäneesi kosketustasi hengelliseen elämään, kysyisin ensimmäisenä, onko sinulla aikaa itsellesi. Onko sinulla aikaa vain olla ja levätä?

Jos on pitkän aikaa painanut eteenpäin voimiensa äärirajoilla, pysähtyminen voi olla ahdistavaa. Pannaan päivä täyteen tekemistä, niin pääsee huomaamatta iltaan.

Hengelliseltä kannalta katsoen sellainen on hullun hommaa. Minusta uskomiseen ei liity ponnistusta, uhkaa, pakkoa tai kaupankäyntiä.

Jotain uutta voi tulla lahjaksi, jos sille on tilaa ja sitä toivotaan.

 

Välttämätön hiljaisuus. Joskus rukous alkaa maistua puulta. Rukouksen sanat ovat kuin vierasta kieltä. Mitä tolkkua on ylipäätänsä esittää Jumalalle pyyntöjä, eikö hän tiedä tarpeemme jo muutenkin?

Jos automaatti- ja joulupukkijumala alkaa tuntua vieraalta, uusi tie voi aueta hiljaisuuden kautta. Jos sana ei irtoa, tuntuu hyvältä istua alas, antaa elämän olla siinä ympärillä ja jättää kaikki Jumalan haltuun.

Sellainen luottamus, säännöllisenä ja toistuvana, riisuu uskon turhasta ja aikansa eläneestä.

 

Kuuntele tarkkaan. Kun istut Jumalan edessä hiljaa, mieleesi nousee todennäköisesti monenlaista ajatusta ja tunnetta. Ne voi huomioida ja antaa niiden sitten mennä. Sinä vain istut kaikessa rauhassa hengitellen nykyisen todellisuutesi edessä. Jos hiljaisuudessa mieleesi noussut asia on tärkeä, se tulee kyllä takaisin.

Kun istuu hiljaa Jumalan edessä sellaisena kuin on, kaikkine tunteineen ja haluineen, tarvitaan luottamusta. Tarkkaile itseäsi kaikessa rauhassa: Missä on se kivi, joka jossakin hiertää?

 

Raamatun kanssa. Vieraantuminen Raamatusta saattaa herättää syyllisyyttä. Eikö kunnon kristityn pitäisi lukea ahkerasti sen tekstejä? Vaan kun ei huvita.

Olen joskus huomannut täyttäväni Raamatun lukemisessa muiden asettamaa mittaa. Tällainen ulkoa tuleva vaatimus ei johda hengellisessä elämässä pitkälle. Uskon, että on parempi maistella yhtä mieltä askarruttavaa jaetta tai hyräillä vanhaa tuttua virttä kuin lukea hampaita kiristellen pyhää päiväannostaan.

 

Keskity yksinkertaiseen. En usko monimutkaiseen uskoon. Ydin on kuitenkin sanottavissa selkokielellä, vaikkapa näin: Olet Jumalan ihminen. Jumala on kanssasi. Hän on lähellä, tapahtui sinulle mitä hyvänsä. Hän ei ota sinua pois elämästä, vaan on kanssasi, kun etsit tässä maailmassa omaa tietäsi.

Kannattaa kuulostella, mikä tuntuu helpolta ja kevyeltä. Yksinkertainen ei tarkoita samaa kuin pinnallinen. Uskon, että ihmiselle hyvää tekevät asiat ovat loppujen lopuksi luontevia. Ne syntyvät kuin itsekseen ja niistä pitää mielellään kiinni.

 

Löydä kiitos. On hyvä pitää itsestään huolta tarkkailemalla elämäänsä ja etsimällä siitä hyviä asioita. Yksi pahimpia elämisenhalun ja ilon tappajia on uhriksi ryhtyminen. Sekin voi tietysti olla keino selvitä elämässä, mutta aika tuhoisa keino. Uhriutuminen voi tuoda elämälle tarkoitusta, mutta silloin katoaa ilo ja usein myös ystävät. Vastoinkäymiset ovat tietysti eri asia kuin uhriksi ryhtyminen.

Kiitoksen aihetta löytävä myöntää, että tässäkin päivässä on sentään jotain hyvää. Se antaa voimia ja vapauttaa katkeruudesta. Ja katkeruudesta vapautuva ihminen muuttuu kutsuvaksi.

 

Siunattu arki. Hengellinen elämä ei nosta ihmistä tavallisen arjen yläpuolelle. Tapahtuu ihan päinvastoin: Tavallinen arkinen elämä saa syvyysulottuvuuden, jollaista ei osannut aavistaakaan.

Tällainen syvyyskokemus viittaa siihen, että me elämme Jumalan maailmassa. Hän on lähempänä meitä kuin oma ajatuksemme. Tavallisessa elämässämme ei ole tapahtumaa, joka ei häntä koskettaisi.

Kun ponnistelemme tehdäksemme maailmastamme armollisemman, tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman, hän on kanssamme.

 

Löydä pyhä. Syvyyden toinen nimi on pyhä. Ihminen on pyhä, Jumalan kuvaksi luotu. Sinun lapsesi on pyhä; hän kulkee omaa tietään ja etsii oman paikkansa elämässä. Itse asiassa koko todellisuus on pyhä, sillä meidän Jumalamme kannattelee sitä. Kun kokoonnumme messuun tai kuuntelemme radion iltahartautta, olemme yhdessä pyhän äärellä.

Pyhä onkin usein yhteinen kokemus, joka liittää ihmisiä merkillisellä tavalla yhteen. Me kaikki erilaiset, eri tavalla uskovat ja välillä keskenämme riitelevät ihmiset käännymme kuitenkin saman Jumalan puoleen. Niin tekemällä me tunnustamme, että hengellinen elämä ja usko ovat jotain muuta kuin pieni yksityisprojektimme.

Jos me emme osaa tehdä yhdessä muuta, niin voimme ainakin odottaa ja toivoa toisten kanssa.

 

Pienet valot pimeässä. Kiitoksen aiheen löytäminen eletystä ei ole tunteellista söpöstelyä. Uskon, että elämisen tunteemme ja hengellinen elämämme kietoutuvat yhteen. Kun löydämme pimeinäkin päivinä pieniä valoja, se auttaa luottamaan elämän perushyvyyteen.

Jaksaako siihen luottaa, riippuu tietysti ihmisen peruskokemuksista. Onko elämä ollut hänen ympärillään hyvää? Ovatko ihmiset olleet hänelle hyviä ja toivottaneet hänet tervetulleeksi maailmaan?

Ehkä on lapsellista huomata katastrofin keskellä paistuvan leivän tuoksu tai tuntea tyydytystä siitä, että jalka vielä nousee. Väliäkö sillä – varmaa on, että pienien valojen tarkkailija saa synkimpänäkin hetkenä olemiseensa liikkumavaraa.

 

Vapauttavat tosiasiat. Maalauskurssilla puhuttiin paljon siitä, miten todellisuus on maalarin paras opettaja. Kun katsoo tarkkaan sitä, mikä edessä on, silmän, käden ja todellisuuden liitosta syntyy hedelmällinen prosessi.

Ihminen ei voi hengellisesti hyvin – eikä muutenkaan – jos hänen pitää kätkeä sitä, mikä hänessä tai hänen elämässään on totta.

Se voi olla hyvää, se voi olla pahaa, mutta se on olemassa. Siksi se pitää tunnistaa ja tunnustaa, ja vasta sitten miettiä, onko jotain tehtävissä. Vähän sama asia kuin jos istut hiljaa Jumalan edessä, ja tunnet vastarinnan nousevan itsessäsi. Eteenpäin et pääse muuten kuin myöntämällä tilanteen ja tutkimalla sitä.

Jumalalla tuskin on kiire, miksi sinä sitten haluaisit väistää sitä, mikä on totta?

 

Älä koskaan pelkää. Olen kirjoittanut sinulle paljon pysähtymisestä, hiljaisuudesta ja luottavaisesta odottamisesta. Olen antanut hyvin vähän konkreettisia ohjeita, sillä en usko niihin.

Jos sinä olet levollisesti Jumalasi, itsesi ja oman elämäntodellisuutesi edessä, et päädy harhaan. Edessäsi avautuu ensin se, mikä on totta, sitten se, mitä voit sille tehdä ja kolmanneksi se, mikä sinun on vain kannettava elämäsi osana.

Meidän ei tarvitse elää mallielämää eikä muiden elämää. Omamme ainoastaan. Tiestä aukeaa kerrallaan vain tämän päivän matka. Tässä päivässä meillä jokaisella on lupa seistä pää pystyssä ja selkä suorana, itseämme kieltämättä.

 

Avoinna uudelle. Minua on viime aikoina lohduttanut ajatus siitä, että elämä on pahimmillaankin parempi vaihtoehto kuin se, ettei meitä enää olisi. Ei-olemista vasten ja kuoleman todellisuuden piirittäessä meitä harmainkin arki loistaa kutsuvana ja mahdollisuuksia täynnä.

Toivon, että jaksat elää läpi tämän ajan, jolloin usko tuntuu lähes hävinneen. Samassa tilanteessa me olemme vielä monta kertaa: varmuutta meillä ei ole, mutta voimme sentään toivoa olevamme hereillä, kun aurinko nousee.

Jumalan siunaus kantakoon sinut uuteen päivään.

Marja Kuparinen

kuuluu seuraaviin kategorioihin: