Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Kristityn vapaudesta
Tehdyt toimenpiteet

Kristityn vapaudesta

Ihmisellä on vapaus olla uskomatta sitä, mitä ei enää voi uskoa. Heikki Räisänen pysyy silti kristittynä – mitä muutakaan voisi olla.

Uskon haaste. Heikki Räisäsen mielestä värikkäästä Raamatusta ei koskaan ole ollut uskon ylimmäksi ohjeeksi, sillä kristinusko on alusta alkaen ollut muuttuvaa. Kuva: Timo Saarinen

On joulukuun alku ja Heikki Räisänen, Uuden testamentin tutkimuksen eläkkeellä oleva professori, näyttää lehtileikettä. Siinä piispa Mikko Heikka puolustaa homoseksuaalien oikeutta kirkolliseen siunaamiseen käyttäen apunaan jakoa, jonka mukaan kristinuskoon kuuluu muuttumaton uskon alue ja muuttuva etiikan alue.

Moraalisen kritiikin tulos on, että Raamatun kielteinen käsitys ohitetaan inhimillisyyden tähden.

Heikan mukaan käsitys homoseksuaalisuudesta kuuluu muuttuvan etiikan alaan ja siksi kirkko voi muuttaa suhtautumisensa myönteiseksi. Myöhempi keskustelu jäi kinastelemaan siitä, kumpaan alaan seksuaalietiikka kuuluu. Heikki Räisänen kyseenalaistaa koko jaon.
– Minun silmiini hyppäsi ratkaisevan eron tekeminen muuttumattoman uskon ja muuttuvan etiikan välillä niin, että olisi olemassa muuttumaton usko, johon ei voi kajota. Kirkon usko on ollut yhtä lailla muuttuvaa kuin kirkon etiikkakin alusta alkaen, Räisänen sanoo.
– Samat 300-luvun teologit ovat muotoilleet sekä uskon että etiikan. Seksuaali- ja avioliittoetiikassa he olivat aikamoisia askeetteja. Jos emme usko heitä enää seksuaalietiikassa, miksi uskoisimme heidän erehtymättömyyttään uskon totuuksissa sen enempää?
Räisänen on viime syksynä julkaissut kirjan The Rise of Christian Beliefs (Kristillisten uskomusten synty), joka oikeastaan käsittelee juuri kristillisten oppien muuttuvaisuutta. Sen aikajana ulottuu Jeesusta edeltävästä tilanteesta 200-luvun alkuun ja joissakin kohdissa vilkaistaan myöhempääkin kehitystä.

Helvetin moraalinen ongelma on rangaistuksen järjetön epäsuhta rikkeeseen nähden.

– Mitään muuttumatonta uskoa ei ole ollut olemassa, vaan alun pitäen erilaisia tulkintoja, Räisänen sanoo.

Heikki Räisänen toivoo, että kirkko ottaisi vakavasti raamatuntutkimuksen tulokset.
– Varhaiskristillinen ajattelu oli moninaista. Uskon värikäs kirjo on monelle ongelma, mutta toisaalta monelle hyvin vapauttavaa tietoa. Jos meitä on nykyään moneksi, niin alussakin oli hyvin värikäs moninaisuus.
Uusi testamentti ja sen ohessa kirkon opit eivät syntyneet hetkessä. Ne muotoutuivat keskenään erilaisista ja ristiriitaisistakin tulkinnoista. Kaikki alkoi siitä, kun Jeesus Nasaretilainen alkoi Johannes Kastajan jälkeen julistaa pian tulevaa Jumalan valtakuntaa.

Oppi muotoutui prosessissa, jossa valittiin, hylättiin ja yhdistettiin kilpailevia näkemyksiä.

Jeesuksen seuraajat, varhaiset kristityt, odottivat suurta käännettä. Niin odotti myös Paavali, jonka kirjeet ovat Uuden testamentin vanhimpia osia. Asiat eivät kuitenkaan menneet niin kuin oli saarnattu: Jumalan valtakuntaa ei tullut maan päälle, ei myöskään tuhatvuotista valtakuntaa eikä maailmanloppua. Tilalle tuli kristittyjen ryhmiä, joilla oli erilaisia kysymyksiä ja vastauksia omasta uskostaan ja Jeesuksen merkityksestä.
Oppi ei tullut valmiina. Se muotoutui prosessissa, jossa valittiin, hylättiin ja yhdistettiin kilpailevia näkemyksiä. Ristiriitaisuuksia ratkottiin myös kompromisseilla, joista osa nyt muistetaan ”luovuttamattomina uskon totuuksina”.

Kirkko on maalannut itsensä nurkkaan väittäessään, että kaikki perustuu Raamattuun, Heikki Räisänen arvelee.
– Kirkon opin kannalta yksi vaikeimpia kysymyksiä on se, miten Jeesus nähdään. Olen provosoivasti otsikoinut yhden kirjani luvun ”Tosi jumala vai tosi ihminen”, enkä edelleenkään ymmärrä, miten jumaluus ja ihmisyys voidaan konkreettisesti sovittaa yhteen. Jeesus on toisissa lähteissä hyvin inhimillinen ja toisissa, esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa, hyvin jumalallinen hahmo.

Joidenkin vääryyksien, kuten juutalaisvastaisuuden, juuret ovat jo Raamatussa itsessään.

Myös kolminaisuusopilla, jonka mukaan Jumalassa on kolme erottamatonta persoonaa – Isä, Poika ja Pyhä Henki – on hyvin hatarat raamatulliset juuret. Itse ongelma, jota opilla yritetään ratkaista, nousee kyllä Raamatusta. Myös pelastuskäsityksiä on monenlaisia. Luterilaisille tutuin, jossa Jeesuksen ristinkuolema nähdään syntien sovituksena, on Raamatussa vain yksi monien joukossa.

Mitä jää jäljelle kristinuskosta, jos hylkäämme keskeisimmät opit?
– Ei ole minun asiani sanoa, miten kirkon pitäisi muuttaa oppejaan. Eikä tilanne parane oppeja uudelleen määrittelemällä. En usko uusiin uskontunnustuksiin. Opit ovat parhaimmillaankin vain likiarvoja, yrityksiä tulkita joitakin perustavia kokemuksia.
Apostolisessa uskontunnustuksessa esimerkiksi usko ruumiin – alkutekstissä sananmukaisesti lihan  – ylösnousemukseen on vaikeasti omaksuttava kohta. Kirjassaan Räisänen osoittaa, miten mutkikas oppisikermä liittyy yritykseen muokata yhtenäinen oppi ruumiin ylösnousemuksesta, sielun kuolemattomuudesta, viimeisestä tuomiosta ja taivaasta.
Heikki Räisänen haluaa kutsua itsensä kaltaisten kriittisten epäilijöiden kasvavaa joukkoa kulttuurikristityiksi. Muuta ohjelmajulistusta ei ole kuin ajattelun, epäilemisen ja uskon vapaus ja oikeus pitää itseään silti kristittynä. Mutta miksi sitten olla enää kristitty?
– Miksi kannattaa olla suomalainen? Mitä muutakaan voisin olla? En usko juuri mihinkään kristinuskon oppeihin, mutta olen tämän tradition tuote. Olen enemmän kristitty kuin muslimi, juutalainen tai ateisti. Merkitystään menettää eniten uskonnon teoreettinen ylärakenne, jolla ei loppujen lopuksi ole paljon merkitystä kuin pienelle eliitille.
Arkisesta käytännön kristillisyydestä kulttuurikristityn uskonnollisuus ei paljon poikkea. Tärkeitä asioita ovat edelleen armo, rakkaus ja oikeudenmukaisuus.

Raamatun moraalinen kritiikki kuuluu nykyaikaiseen raamatuntutkimukseen. Kritiikin kohteena voi olla vaikkapa Vanhan testamentin Jumalan raakuus ja epäoikeudenmukaisuus muita kansoja kohtaan. Myös Raamatun käytön historia voi olla kritiikin kohteena.
– Raamatulla puolustetut historian vääryydet eivät aina ole perustuneet väärään tulkintaan – päinvastoin, Raamattua on ehkä luettu aivan oikein. Joidenkin vääryyksien, kuten juutalaisvastaisuuden, juuret ovat jo Raamatussa itsessään, Räisänen sanoo.

Kulttuurikristitylle tärkeitä asioita ovat edelleen armo, rakkaus ja oikeudenmukaisuus.

Esimerkiksi helvetti on kirkon uskon kannalta vaikea asia, jonka väkevimmin esittää rakkauden sanomastaan paremmin muistettu Jeesus.
– Helvetti-opille löytyy paljon raamatullista perustaa, mutta silti kirkko on käytännössä luopunut sen julistamisesta – myöntämättä ottaneensa kaikessa hiljaisuudessa kriittisen kannan Raamatun näkemykseen.
Räisäselle helvetin moraalinen ongelma on rangaistuksen järjetön epäsuhta rikkeeseen nähden. Rangaistuksen ajatus ei ole epämoraalinen, mutta miten ihmiselle voidaan antaa ikuinen piina rangaistukseksi, etenkin kun luterilaisen armo-opin mukaan ihmisen kyky valita pelastuksen ja helvetin välillä on jokseenkin olematon? Kaikkihan on Jumalan kädessä.

Palataan homoseksuaalisuuteen. Räisäsen mielestä olisi paikallaan sanoa suoraan, että Raamattu suhtautuu selkeän kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Moraalisen kritiikin tulos on, että homoseksuaalisuuteen suhtautumisen kysymyksiä ei ratkaista Raamatun pohjalta, vaan Raamatun kielteinen käsitys ohitetaan inhimillisyyden tähden.
Räisänen arvelee, että Paavali tuskin olisi suhtautunut ymmärtäväisemmin homoseksuaalisuuteen, vaikka hänelle olisi esitetty nykyaikainen malli vastuullisesta homoseksuaalisesta rakkaussuhteesta. Tässä asiassa yksinkertaisesti nykymaailma on ajanut Raamatun ohi.
Oman henkilökohtaisen suhteensa Raamattuun Heikki Räisänen muotoili jo vuonna 1971 tavalla, jonka hän toisti jäähyväisluennossaan kolme vuotta sitten:
”Suhteemme Raamattuun voisi olla samanlainen kuin aikuistuneen lapsen suhde äitiinsä tai isäänsä: meidän ei tarvitse ’uskoa’ sitä, mutta saamme oppia siitä ja kiitollisina kunnioittaa ja rakastaa sitä tietäen, että ilman sitä emme olisi siinä missä olemme.”

Timo Saarinen

kuuluu seuraaviin kategorioihin: