Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Leikkijät takaisin
Tehdyt toimenpiteet

Leikkijät takaisin

Leikkipaikkoja on yhä enemmän, mutta leikkijöitä vähemmän. Ulkoleikki Stadissa -hanke innostaa lapsia ulos.

Muuttuvat ulkoleikit. Torbjörn Åhman ei päässyt lapsena kiipeilemään, mutta päiväkoti Pihlajamäen tenavat viihtyvät kiipeilytelineessä. Ulkoleikki Stadissa -hankkeessa on mukana 16 päiväkotia, joiden lapset suunnittelevat itse leikkipaikkoja lähimaastoon.

Teksti Natalia Kisnanen
Kuva Sirpa Päivinen

Kun Torbjörn Åhman poikasena 1956 muutti maalta Helsinkiin, ennen niin laajat leikkimaisemat kutistuivat kiviseen pihapiiriin. Leikkipuistoista Lönnrotinkadun muksut eivät olleet kuulleetkaan. He leikkivät kuitenkin sinnikkäästi ja laajensivat reviiriään pesutupiin, hisseihin ja kaduille.

– Autot tööttäsivät, mutta tiesin, että eivät ne päällekään voi ajaa, Åhman muistelee.

Rannalle ei tehnyt mieli, sillä saastuneessa Hietaniemessä haisi. Puihin ei saanut kiivetä. Kiipeilytelineitä ei ollut. Torbjörn Åhman tyydytti kiipeilyviettiään kapuamalla taloyhtiön tikapuita ylös. Hän tipahti ja katkaisi kätensä.

– Mutta minä tykkäsin seisoa kadunkulmissa katsomassa rakennuksia ja raitiovaunuja. Ja kivoja ystäviä Lönnrotinkadulla oli paljon.

50-luvun helsinkiläisistä alle 15-vuotiaita olikin yli 20 prosenttia. Nykyään 0–14-vuotiaitten osuus on enää noin 13,5 prosenttia.

Näitä herranterttuja palvelee yli 60 leikkipuistoa ja 220 rakennusviraston hoitamaa leikkipaikkaa. Mutta kun Mika Rytö komentaa 9-vuotiaan poikansa Pertun ulos leikkimään, poika saattaakin vain istahtaa kivelle pelaamaan kännykkäpeliä.

– Olen huolissani. Pihat ovat aika tyhjiä, Rytö toteaa.

Hän itse leikki 80-luvun Itä-Pasilassa kirkonrottaa ja seikkaili vaikka viemäreissäkin herkkänenäisiä vanhempiaan uhmaten. Samoihin aikoihin Myllypurossa Jenni Ellilä hyppi narua ja twistasi, leikki poliisia ja rosvoa, loikki keinuista tai pelasi niissä keinupehvistä. Omakotialueella Pikkukoskella taas joka talossa oli lapsia, kaikki tunsivat toisensa ja pihat ja kadut muodostivat Johanna Muhoselle miltei katkeamattoman leikkimaaston.

Muhosen ipanat elävät vuonna 2012 kuitenkin toisenlaista lapsuutta:

– Heillä on niin paljon harrastuksia, joka päivä jotkin treenit.

Jenni Ellilä koukuttaa siskonsa lapsia leikkeihin muun muassa rakentamalla heidän kanssaan majoja ja lumilinnoja.

– Liian monessa perheessä käytetään TV:tä lapsenvahdin korvikkeena, Ellilä huolehtii.

Päiväkoti Pihlajamäen takarinteessä häärii kokkina Kari Lahti , ihan kohta 6. Kun valtavista pahvinpaloista loihdittiin narujen ja pyykkipoikien kanssa maja, nuori arkkitehti halusi liittää keittiöön ulkoravintolan. Majan toisessa päässä on sauna, johon kannettujen puitten lämmöstä rientää lapsia ulos vilvoittelemaan.

Majoja lasten kanssa suunnitteleva lastenhoitaja Merja Liinamaa on huomannut, että majat ovat heille vieras juttu.

– Lasten suunnittelemat majat menisivät mökeistä. Lapset seuraavat tarkasti, mitä kotona tehdään ja sisustavat mökinomaisen majan sen mukaan. Sauna on nykyään useimmissa kodeissa ja majassakin löylyhuone pitää ehdottomasti olla, Liinamaa kuvailee.

Helsinki on designpääkaupunkivuotenaan tarttunut tyhjien ulkoleikkipaikkojen ongelmaan jo sen siemenvaiheessa. 16 pilottipäiväkotia on mukana Ulkoleikki Stadissa -hankkeessa, jossa lapset suunnittelevat itse lähimaastoon ulkoleikkipaikkoja.

Pihlajamäen päiväkodin aitaan kasvaa parasta aikaa lasten itse tilkuista sommittelema ryijy, ja lähellä on heidän itsensä istuttama puutarha.

Avainsana on osallisuus. Kun leikkipaikkaa on tekemässä itse, se houkuttaa ehkä enemmän kuin aikuisen valmiiksi suunnittelema. Samalla voi syttyä kipinä jatkaa samaan malliin omin päin vapaa-ajalla.

Mukana menossa ovat Uusix-verstaat, eli Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työhönkuntoutusyksikön alaiset käsityöpajat. Ne toimittavat päiväkoteihin tarvittavia ekologisia rakennusmateriaaleja, kuten tukkeja, jotka on rakennettu verstaalla risukimpuista. Myös Kampin kappelin suojapeitteistä on verstailla tehty lasten leikkeihin sopivia pressuja. Niitä voi käyttää vaikka majanrakennuksessa.

Aikuisten vaikutus on iso siinä, mistä tavoista tulee lapsille luontaista elämää. Arkena väsyneet vanhemmat eivät välttämättä jaksa paljon, mutta viikonloppuisin voi mennä yhdessä muuallekin kuin ostoskeskukseen.

– Kaupunkilaislasten vanhempien pitäisi lähteä heidän kanssaan oikeaan isoon metsään samoilemaan. Luonnossa lapset alkavat ihan itsestään tehdä kaikkea kivaa, päiväkoti Pihlajamäen johtaja Tarja Kettunen tietää.

– Motoriikka kehittyy, kun lapsi saa olla ulkona ja kokeilla rajojaan. Vanhemmista on tullut jo ehkä liiankin varovaisia.

Lastenhoitaja Eija Vauhkosen lapsuudessa 60-luvun Vartiokylässä isommat lapset pitivät pienemmät mukana leikeissä ja heistä huolta. Velvollisuudet, kuten marjanpoiminta ja haravointi, koettiin nekin hauskana leikkinä.

– Ehkä jotkut vanhemmat ajattelevat, että kun lapsi pelaa kännykkäpeliä kotona, hän on paremmin turvassa kuin yksin ulkona, Vauhkonen miettii.

Matkapuhelimien tulo lasten elämään voi lisätä turvaa: lapsen uskaltaa päästää pois näköetäisyydeltä.

Oli vuosikymmen mikä vain, lapset kyllä leikkivät, kun on samanhenkistä seuraa ja leikille aikaa. Vuosikymmeniä lapsia hoitanut Vauhkonen kuulee ajan sävelen siitä, minkä muodikkaan TV-sarjan maailmasta leikkien nimet ja roolihahmot ammennetaan.

Pihlajamäen majaulkoravintolassa viisivuotiaat pojat laittavat ruokaa kuin TV:n trendikokit ainakin, ja samanikäiset tytöt istuvat asiakkaina.

Lisää juttuja aiheesta: