Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Parantavaa lukemista
Tehdyt toimenpiteet

Parantavaa lukemista

Psalmeissa kiroillaan ja valitetaan Jumalan kämmenellä.

Puhutteleva tekstiä. Raamatusta löytyy kaikkea sitä, mitä ihmisestäkin – myös pidäkkeettömiä tunteenpurkauksia, joista ei hurskautta löydy. Teologian tohtori Petri Merenlahti näkee isossa kirjassa kriisistä toiseen kulkevan kehityskaaren, jonka loppupäässä on aikuinen, ristiriitoja ja elämän epätäydellisyyttä sietävä ihminen. Kuva: Sirpa Päivinen

Voiko Raamatun lukeminen olla terapeuttista? Kun ihminen rukoilee, kuuleeko joku ja jos kuulee, niin tuleeko vastaus? Onko ylipäätään Jumalaan uskominen hyväksi mielenterveydelle?

Teologian tohtori, Kirkon Ulkomaanavun kirkollisen työn päällikkö Petri Merenlahti on pohtinut näitä kysymyksiä muutama vuosi sitten julkaistussa teoksessaan Ihmisen näköinen Jumala (Otava 2007).

Merenlahden mukaan Raamattu on pitkä ja mutkikas kertomus kriiseistä ja kasvusta sekä ihmisen ja Jumalan suhteesta tässä valossa. Vanhan testamentin varhaisimmissa kirjoissa Jumala on ikään kuin konkreettisesti ihmisen rinnalla, samassa todellisuudessa käyskentelevä ja jokseenkin inhimillisillä ominaisuuksilla varustettu olento. Tarpeen vaatiessa hän tulee ja pelastaa lapsensa pulasta pahimmalla hetkellä.

Seuraavassa vaiheessa tavataan heimojumala, joka keskittyy varjelemaan omiaan, ja jonka puolesta ihmiset taistelevat.

Uuden testamentin Taivaallinen isä vetäytyy yhä korkeammalle tasolle maailmankaikkeuden herraksi ja tekee tilaa ihmisen kasvulle vastuulliseksi toimijaksi maan päällä.

– Kasvu ei tietenkään toteudu Raamatussa johdonmukaisena kertomuksena, vaan se on eräänlainen pitkä kaari, Merenlahti toteaa.

Aikuistuva ihminen joutuu hyväksymään ja sietämään ristiriitoja ja sitä, että yleensä kukaan tai mikään ei poista hänen ongelmiaan yhtäkkiä. Tämän ovat saaneet kokea myös Raamatun sivuille ikuistetut ihmiset.

Siinä missä Mooseksen kirjojen ja muiden varhaisten kirjojen Jumala puhui ihmiselle palavasta pensaasta tai tuli ja selvitti lastensa ongelmia kuin väkivahva maallinen isä, myöhemmät Raamatun henkilöt ovat joutuneet tyytymään jumalalliseen lohtuun.

Juuri tästä syystä esimerkiksi psalmit puhuttelevat ihmisiä nykypäivänäkin ja voivat toimia sielunhoidollisesti.

Amerikkalainen pastoraaliteologian professori Donald Capps on löytänyt valituspsalmeista samanlaisia vaiheita kuin surutyöstä, joka kulkee ikävän asian kieltämisestä vihaan, ja siitä kaupankäynnin ja masennuksen kautta hyväksymiseen.

Valitus- ja kirouspsalmeissa puhuu ihminen, jonka voimakas tunnetila sumentaa sekä järjen että hengellisen ymmärryksen. Psalmin 109 syyttä syytetty kiroaa väärintekijäänsä estoitta:

Vähiin jääkööt hänen elämänsä päivät,
toinen ottakoon hänen työnsä ja toimensa.
Jääkööt hänen lapsensa orvoiksi,
jääköön hänen vaimonsa leskeksi.
Joutukoot hänen lapsensa kerjuulle,
mieron tielle kotinsa raunioilta.
Riistäköön koronkiskuri hänen omaisuutensa,
ryöstäkööt vieraat hänen työnsä hedelmät.
Älköön kukaan osoittako hänelle armoa,
älköön kukaan säälikö hänen orpoja lapsiaan.
Sammukoon hänen sukunsa,
jo toisessa polvessa kadotkoon hänen nimensä.

(Ps. 109: 8–13)

– Tällainen vuodatus ei ole hurskas rukous. Sen sijaan siitä voi lukea, että kaikki tunteet ovat sallittuja eikä ihmisellä ole velvollisuutta repiä itsestään uskoa, toivoa ja rakkautta. Höyryt pitää päästää ulos, ennen kuin muulle todellisuudelle ja mielensisällölle tulee tilaa, Petri Merenlahti tulkitsee.

Nykyisen psykologisen tietämyksen valossa vaikeiden tunteiden ilmaisu tukee mielenterveyttä, kunhan se ei johda tuhoisaan käytökseen.

Hieman myöhemmin raivokas uho laantuu ja kiroaja nöyrtyy:

Herra, minun Herrani,
tule avukseni
nimesi kunnian tähden!
Sinä olet hyvä ja uskollinen,
pelasta minut!
Minä olen köyhä ja avuton,
sydämeni on haavoilla.
(Ps. 109: 21–22)
 
Lopussa löytyy turva ja lohtu Jumalassa:
 
Suureen ääneen minä kiitän Herraa,
kansan keskellä minä häntä ylistän.
Hän seisoo sorretun vierellä ja pelastaa hänet niiden käsistä, jotka tahtovat hänet tuomita.
(Ps. 109: 30–31)
 

Jumala ei tempaise ongelmaa pois eikä kosta, mutta kiroaja ei myöskään menetä uskoaan. Kriisiytynyt valittaja eheytyy, kun hän kykenee vääryyksistä huolimatta kokoamaan maailmankuvansa uudelleen, löytää elämälleen merkityksen ja tulevaisuuden toivon.

Jumala ei järkyty ihmisen epätoivosta, vaan ihminen saa piehtaroida tunnetiloissaan Jumalan kämmenellä. Samalla hän joutuu ottamaan yhä enemmän vastuuta omista teoistaan ja valinnoistaan.

– Jumala toimii kuin vanhempi, joka lohduttaa lastaan vakuuttamalla, että minä olen sinun kanssasi, kävi miten kävi. Näin usko hyvään voi säilyä, vaikka käsillä olisi kauhea katastrofi, Merenlahti sanoo.

Perimmäiseksi kysymykseksi jää, onko rukoilevalla vastassaan kuunteleva Jumala vai onko kyseessä ihmisen mielen oma tyynnyttävä toiminto.

– Tämä on uskon asia. Toisaalta uskonnottomankin maailmankatsomukseen voi kuulua ajatus itseä suuremmasta hyvästä, jonka arvo säilyy omasta kohtalosta riippumatta. Mitä syvemmälle tässä ajattelussa mennään, sitä enemmän erilaiset lähestymistavat muistuttavat toisiaan, Merenlahti toteaa.

Salla Korpela

kuuluu seuraaviin kategorioihin: