Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Sukupuolineutraali avioliitto
Tehdyt toimenpiteet

Sukupuolineutraali avioliitto

Nykyelämä tuottaa kammottavia sanahirviöitä.

Muun muassa sukupuolineutraali avioliitto on rantautunut kielenkäyttöön, keskustelunaiheeksi ja ilmeisesti yhdeksi tulevien vaalien teemaksikin. Kauhea ilmiö. Siis sanahirviöt. Kysymyshän on yksinkertaisesti siitä, että kaksi täysi-ikäistä ja -päistä ihmisiä voisivat solmia keskenään avioliiton riippumatta siitä, mitä sukupuolta edustavat.

Vajaan kymmenen vuotta voimassa olleen lain aikana samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteita on rekisteröity varsin vähän. Helsingissä tämmöisessä parisuhteessa elää noin 1300 ihmistä, siis noin 650 paria. Avioliitossa elää noin 180 000 ihmistä, siis noin 90 000 paria eli yli satakertainen määrä.

On kysymys pienen vähemmistön elämästä ja oikeuksista. Olisi askel eteenpäin, jos kaikilla pariskunnilla olisi oikeus mennä oikein vihille ja solmia avioliitto.

 

Julkisessa keskustelussa, eritoten kirkossa, kysymys homoliitoista on saanut suhteettoman suuren roolin. Ikään kuin kirkon sanoman ydin ja kristillisen uskon syvin olemus olisi siinä, kenen kanssa kukin harjoittaa seksiä. Eihän se niin ole. Varsinainen asiamme on pyrkimys siihen, että ihmiset voisivat elää yhteydessä ja sovinnossa Jumalansa, lähimmäistensä ja ympäristönsä kanssa. Jos vähemmistön onnea, yhteyttä ja sovintoa keskenään ja samalla vähän Jumalankin kanssa edistää vihkiminen ja suhteen kutsuminen avioliitoksi, miksei sitä heille suotaisi. Ei se ole keneltäkään pois eikä tippaakaan vähennä naisten ja miesten välisten liittojen arvoa.

 

Hurskaissa kristillisissä piireissä rypistellään rakkautta vastaan. Se ei ole raamatullista. Kirkko luopuu keskeisistä periaatteistaan, jos se torppaa ihmisten välistä vastuullista rakkautta.

Jotkut ovat homoliittojen tähden hädissään valmiit luopumaan jo kokonaan kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä. Kuulostaa siltä kuin hernerokkalautasen tähden oltaisiin valmiit myymään esikoisoikeus. Homoliittojen vastustamisella kirkko on hirttäytymässä lillukanvarsiin ja liimaamassa itseään pysyvästi yhteiskunnan marginaaliin. Vanhan suomalaisen perinteen mukaan ihmiset haluavat solmia avioliittonsa kirkossa, Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnä ollessa. Älköön nyt kirkko itse olko sitä heiltä kieltämässä, olivatpa he mitä sukupuolta tahansa.

Seppo Simola
päätoimittaja

Lisää juttuja aiheesta: