Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Tutu: Te olette Jumalan rakkaita lapsia
Tehdyt toimenpiteet

Tutu: Te olette Jumalan rakkaita lapsia

Arkkipiispa Desmond Tutulla on painava viesti: ihmiset on luotu riippuvaisiksi toisistaan.

Sorrettujen puolella. Eteläafrikkalainen arkkipiispa Desmond Tutu tunnettaan rotusorron vastustajana. Hän on ottanut kantaa myös homoseksuaalien oikeuksien puolesta. Tutun mukaan ihmisarvo perustuu luomiselle. Kuva: Rodger Bosch/AFP Photo/Lehtikuva

Arkkipiispa Desmond Tutu astuu Barona-areenan lavalle. Yksinkertaisesti pukeutunut mies säteilee lapsenomaista iloa. Tutu hihittelee omille vitseilleen ja ottaa yleisönsä stand up -koomikon elkein.

Tutun kutsui Suomeen Global Dignity -säätiö. Filosofi Pekka Himanen, Norjan prinssi Haakon ja yhdysvaltalainen monitoimimies John Hope Bryant perustivat säätiön keskustellakseen ihmisarvosta. Alle nelikymppiset nuoret vaikuttajat saivat tuekseen Martti Ahtisaaren ja Desmond Tutun kaltaisia nimiä. He kaikki saavat puheaikaa Global Dignity -juhlassa.

Arkkipiispa Tutulla on hilpeän jutustelun ohella painavaa sanottavaa. Siinä hän poikkeaa illan muista esiintyjistä, joista moni tyytyy puhumaan pinnallisia ja pehmeitä. Presidentti Ahtisaari on sentään sympaattinen.

 

Vastikään 80 vuotta täyttänyt ihmisoikeustaistelija Tutu palaa puheenvuorossaan aikojen alkuun, Adamin luomiseen. Täydellisen puutarhan eläimet eivät kelvanneet Adamille kumppaniksi, vaan tarvittiin toinen ihminen.

– Tämä tarina välittää syvän totuuden meistä. Meidät on luotu riippuvaisiksi toisistamme. Emme oppisi puhumaan, kävelemään, elämään ihmisenä ilman toisia ihmisiä.

Karismaattinen Tutu nostaa esimerkiksi afrikkalaisen termin ubuntu. Se kuvaa olemisen yhteisyyttä.

– Minä tarvitsen sinut ollakseni minä, sinä tarvitset minut ollaksesi sinä.

 

Sama ubuntu teki vaikutuksen psykoterapeutti Leila Valtoseen jo 1980-luvulla, kun Desmond Tutu vieraili Suomessa kirkkopäivillä.

– Yhteydellä on myös hengellinen taso. Tutu värväsi ihmisiä ympäri maailman rukoilemaan Etelä-Afrikan rotusyrjinnän jälkeisen totuuskomission puolesta.

Tutun vierailun käytännön järjestelyt olivat Valtosen vastuulla. Eräänä päivänä kävi ilmi, että Tutun esikunta oli buukannut arkkipiispan Lontooseen juuri kirkkopäivien aikaan, hän muistelee.

– Aika vääntöä oli puhelimessa, kun selvitin, että Tutun on ehdottomasti tultava Suomeen.

Tutun viime Suomen-vierailusta on aikaa, mutta sanoma on sama.

– Jumala sanoo: te olette yhtä perhettä. Te kaikki olette Jumalan rakkaita lapsia, hän vakuuttaa kuulijoilleen Barona-areenalla. Luomiselle hän perustaa ymmärryksensä ihmisarvosta.

Kuten jokaisessa perheessä, myös Jumalan perheessä lapset ovat erilaisia.

– Ei ole olemassa yhtä totuutta, vaan inhimillisen kokemuksen kirjava mosaiikki, Leila Valtonen kertaa Tutun ajattelua.

– Siksi on tärkeää tehdä tilaa kaikkien ihmisten äänille.

 

Jumalan perheväki ei ole pitänyt hyvää huolta toisistaan saati tästä ainoasta maailmasta, Tutu muistuttaa maalaten visioita ekokatastrofista ja paisuvista puolustusbudjeteista.

Samaan hengenvetoon Tutu ihailee nuorten idealismia.

– Älkää antako meidän aikuisten tartuttaa kyynisyyttämme teihin, hän vetoaa ja katsoo intensiivisesti lavan lähellä istuvaa opiskelijaryhmää.

Desmond Tutun Suomen-vierailu on poikkeus. Hän on päättänyt jättää julkiset esiintymiset ja keskittyä perhe-elämään.

– En ole enää kovin nuori mies, Tutu toteaa hieman haikeasti.

– Hollannissa nimettiin eräs 400-vuotias koulu minun mukaani. Juhlissa eräs pikkutyttö kysyi: olitko sinä täällä jo silloin, kun koulu perustettiin? Tutu muistelee hihittäen sydämensä pohjasta.

Saila Keskiaho
 

Desmond Tutu

– syntynyt 7.10.1931
– anglikaani, entinen Kapkaupungin arkkipiispa
– vaikutti Nelson Mandelan rinnalla Etelä-Afrikan rotusyrjinnän eli apartheidin kaatumiseen
– toimi puheenjohtajana Etelä-Afrikan totuuskomissiossa, joka selvitti apartheidin jälkipyykkiä
– sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1984

Lisää juttuja aiheesta: