Sijainti: Etusivu / Kirkko ja kaupunki / Kirkko ja Kaupunki: Arkisto / Ykseyden etsijä
Tehdyt toimenpiteet

Ykseyden etsijä

Isä Antoine Lévyn mielestä kirkkojen täytyy katsoa mielipide-erojen yli.

Dominikaani ja filosofi. Älyllisen pohdinnan perinne sai isä Antoine Lévyn liittymään katoliseen kirkkoon. Kuva: Esko Jämsä

Kadulla kävelevä mies ei eroa muista loskaa pakoilevista helsinkiläisistä. Hänen tumma partansakin on varsin trendikäs. Mutta ulkonäkö pettää. Sama mies, isä Antoine Lévy, pukeutuu tarpeen tullen valkoiseen dominikaanikaapuun – tai habitukseen, kuten oikea termi kuuluu. Nyt isä Antoine tarjoaa – siviilivaatteissa – mehua Studium Catholicum -keskuksessa, jossa hän asuu ja työskentelee. Bibliofiilin unelmahuoneiden seiniä kiertää sankka ja korkea kirjahyllyrivistö. Suomeen Antoine Lévy saapui vuonna 2004 dominikaanijärjestön lähettämänä. Hän oli itse toivonut asemapaikkaa Helsingistä.

– Olen kiinnostunut pisteestä, jossa itä ja länsi kohtaavat, Venäjällä opiskellut Lévy perustelee valintaansa.

Siinä pisteessä isä Antoine  pyörittää dominikaanien kulttuurikeskusta, joka ylläpitää yhteyksiä niin suomalaisiin katolisen kirkon jäseniin kuin ei-katolisiin tahoihin. Lisäksi hän opettaa yliopistossa teologiaa.

 

Antoine Lévy ei ole kuitenkaan aina ollut katoliseen kirkkoon kuuluva dominikaani. Kesällä 50 vuotta täyttävä isä syntyi pariisinjuutalaiseen ei-uskonnolliseen intellektuelliperheeseen.

– Vaikka vanhempani olivat ateisteja, juutalainen identiteetti oli heille hyvin tärkeä, isä Antoine luonnehtii.

Perheen älyllisiä perinteitä noudattaen nuori Antoine päätyi Sorbonnen yliopistoon filosofianopiskelijaksi. Yksi hänelle tärkeistä professoreista oli sekä filosofi että kristitty. Lévy piti tätä yhdistelmää täysin pöyristyttävänä ja päätti osoittaa opettajansa vakaumuksen seisovan olemattomalla pohjalla. Professori suhtautui hänen yrityksiinsä vastaanottavaisesti. Tiukat väittelyt jatkuivat parin vuoden ajan. Vasta-argumenttien keräämiseksi Lévy perehtyi Uuteen testamenttiin.

– Tein sen parissa totista työtä mutta huomasin, etten voinut todistaa sitä vääräksi, isä Antoine toteaa.

– Sen sijaan evankeliumiteksti paljasti oman vääryyteni. Se oli peili, josta minä heijastuin.

Kauhistuttavan peilikuvansa nähtyään Antoine Lévy alkoi puhella vaivihkaa Jumalalle. Se oli äärimmäinen jaakobinpaini tunnustavalle ateistille:

– Jos puhun tyhjyydelle, käyttäydyn kuin hullu. Tai sitten se, mitä olin löytänyt, on todella totta. 

Puhuessaan isä Antoine uppoutuu jonnekin pois ja suuntaa sanansa taivaasta putoileville lumihiutaleille.

– Saatoin rukoillessani tuntea läsnäolon. Siinä oli minulle kylliksi.

 

Läsnäolon tuntu johti päättelyketjun seuraavaan vaiheeseen: Kristus ei ole jättänyt maailmaa yksin, vaan on antanut näkyvän merkin. Todennäköisimmäksi merkiksi isä Antoine arveli kirkkoa, jonka jäsenyyttä kohti hän päätti kulkea. Mutta minkä kirkon? Protestanttiset kirkot jäivät laskuista heti kättelyssä.

– En voinut kuulua kirkkoon, joka on perustettu vasta 1500-luvulla, isä Antoine hymähtää.

Sen sijaan ortodoksisesta ja katolisesta kirkosta löytyi riittävä historiallinen perspektiivi. Valinta kahden vanhan kirkon välillä oli kivulias. Lopulta arpa lankesi katolisen kirkon kohdalle. Siellä oli kriittistä pohdintaa, jota Antoine Lévy ei ortodokseilta löytänyt.

– Ortodoksinen teologia on hyvin puolustautuvaa, isä Antoine väittää.

– Se haluaa perustella, miksi vain tämä traditio on oikeassa ja miksi muut eivät ole.

Teologiassa ei isä Antoinen mielestä ole kysymys oikeassa olemisesta vaan totuudesta. Ja niiden välillä on vissi ero.

– Totuus voi jopa kyseenalaistaa oman vakaumukseni.

Katolisessa kirkossa isä Antoinen vakuutti vapaus, joka tuli uskon kylkiäisenä.

– Osa syistäni liittyä katoliseen kirkkoon oli loogisia, osa enemmänkin vaistonvaraisia.
Konkreettinen matka kohti kirkkoa alkoi, kun Antoine Lévy palasi Venäjältä takaisin Ranskaan. Vuonna 1986 hän ryhtyi katekumeeniksi eli kasteoppilaaksi ja kahden vuoden päästä hänet kastettiin katolisen kirkon jäseneksi. Lévyn pariisilaisessa kotikirkossa aktiivisesti vaikuttanut dominikaanisisar ehdotti nuorelle miehelle pappeutta. Ehdotus tuntui oudolta, mutta sääntökuntaelämä veti puoleensa. Dominikaaniveljestössä viehätti sama kuin koko katolisessa kirkossa: vankka teologian tekemisen älyllinen traditio.

– Olisin halunnut liittyä heti dominikaaneihin. Sääntökunnan periaate on, että ennen siihen liittymistä täytyy elää jonkin aikaa tavallista kristityn elämää. Tämä ärsytti minua suuresti, isä Antoine hymyilee.

Dominikaaniovi aukesi vuonna 1990 ja kahdeksaa vuotta myöhemmin isä Antoine vihittiin katoliseksi papiksi.

 

Katoliseen kirkkoon liittyminen ei tappanut isä Antoinen rakkautta ortodoksiaa kohtaan. Uspenskin katedraalin palveluksissa hän on säännöllinen näky.

– Koska minun oli vaikea tehdä valintaa katolisen ja ortodoksisen kirkon välillä, ekumenia on aina osa minua itseäni.

Vaikka monet luterilaiset kristityt ovat isä Antoinelle rakkaita, hän kokee virallisen tason ekumenian vaikeutuneen.

– Asiat, jotka aikaisemmin eivät ole erottaneet meitä niin voimakkaasti, ovat muuttuneet erottaviksi tekijöiksi, isä Antoine muotoilee.

Dominikaani-isän näkökulmasta erottavien tekijöiden listalla ovat ainakin samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliitot ja pappeuskäsitys.

– Ajattelen, että siinä on pohjimmiltaan kyse kahdesta eri kirkkoymmärryksestä. Täytyykö kirkon pysyä sellaisena kuin se on? Vai pitääkö sen muuttua? Tietenkään asia ei ole näin mustavalkoinen, mutta tämä on perusjako.

Jos kerran railot kulkevat näin syvällä, miksi edes yrittää ekumeniaa? Eikö olisi loogisinta jättää koko keskustelu sikseen ja käpertyä oman oikeassaolemisen täydellisyyteen? Isä Antoinen mielestä ekumeenisen liikkeen pitäisi katsoa näiden erojen ylitse. Virallinen ekumenia kokouksineen ja mietintöineen ei tosin saa häneltä varauksetonta hyväksyntää:

– Toivotan sille onnea, mutta olen aika pessimistinen sen suhteen.

Todellinen ekumenia virtaa isä Antoinen mielestä lähes huomaamattomana arjen keskellä.

– Elää, tehdä työtä ja rukoilla yhdessä, hän kuvaa todeksi tehtyä kristittyjen yhteyttä.

– Silloin ollaan paikassa, josta avautuu Jumalan elämä.

Saila Keskiaho

Ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.-25.1. Studium Catholicumissa, Ritarikatu 3 A, on ekumeeninen rukoushetki joka torstai klo 8:30.

Lisää juttuja aiheesta: