Tehdyt toimenpiteet

Yksin

Helsinki on yksin elävien ihmisten kaupunki. Pikkuista vaille puolet kaupungin asuntokunnista on yhden hengen huusholleja. Yksin asuvia on noin 150 000, mikä on runsas neljäsosa kaupungin väestöstä. Jo naapurikaupungeissa väestö- ja asumisrakenne on ihan toisenlainen, yksinasuvien määrä on niissä huomattavasti pienempi paitsi määrällisesti, myös suhteellisesti.

Yksin asuminen on monimuotoinen ilmiö. Helsinki on leimallisesti opiskelijakaupunki ja täällä elelee paljon nuoria vielä perhettä perustamattomia ihmisiä. Monet vähän varttuneemmatkin ovat itse nähneet itselleen sopivimmaksi elämänmuodoksi yksin asumisen. Silti likikään kaikki yksin elävät eivät suinkaan elä hohdokasta, villiä ja vapaata sinkkuelämää.

 

Yksin elävien joukossa on paljon eri tavoin siipeensä saaneita. On leskiä, on niitä, joilta puoliso tai kokonainen perhe ovat häipyneet eron myötä, ja niitä, jotka toiveestaan huolimatta eivät koskaan ole löytäneet kumppania. Yksin jääminen ei useimmiten ole oma valinta. Toiset kestävät sen paremmin kuin toiset, mutta selvitysten mukaan se on myös suoranainen terveysriski.

Oma lukunsa ovat yksinäiset vanhukset. Eliniän piteneminen, perhekokojen pienentyminen ja yleinen yksityistymiskehitys tuottavat tulevaisuudessa yhä suuremman joukon ikäihmisiä, joilla on kovin vähän tai ei ollenkaan omaisia. Heidän hoitamisensa kunnialla on jo iso yhteiskunnallinen haaste. Vielä suurempi on heidän yksinäisyytensä aiheuttama inhimillinen haaste.

Yksinäisyys on ongelma, johon hoitamiseen yhteiskunnan rahkeet eivät riitä. Yksinäisyyttä torjuva viranomainen on jo ajatuksenakin muotopuoli. Ihminen tarvitsee ihmistä.

 

Seurakunta voi olla nimensä mukaisesti yksi taho, josta voi löytyä seuraa. Seurakuntien vanhustenpiirit ja erilaiset harrastekerhot ovat yksi tärkeä tapa, joka saattaa ikäihmisiä yhteyteen toistensa kanssa.

Vanhuksissa on myös paljon niitä, jotka terveytensä tai muun syyn takia eivät jaksa tai tohdi tulla mukaan yleisiin kokoontumisiin. Seurakuntien diakoniatyöllä riittää yllin kyllin haastetta heidän löytämisessään ja tuen tarjoamisessa heille. Yksinäisyys on myös sarka, jossa jokaiselle kynnelle kykenevälle lähimmäiselle riittäisi tehtävää.

Seppo Simola
päätoimittaja

kuuluu seuraaviin kategorioihin: